Keskustelupalstoilla on viime aikoina paljon kirjoitettu nuorten ammattikoulutuksen ja työllistymisen ongelmista. En malta olla tuomatta esiin näkökulmaa, joka työpaikallani tuli esiin.
Yrityksellämme oli monien vuosien ajan vakituinen yhteistyösuhde alan oppilaitoksen kanssa. Tämän ammattioppilaitoksen tuttu opettaja välitti meille joka vuosi useita harjoittelijoita niin, että heitä tuli kaiken kaikkiaan meillä olleeksi parisenkymmentä eri mittaisten jaksojen aikana. Harjoittelijoiden valmiudet ja motivaatio vaihtelivat suuresti, mutta suuri enemmistö suoriutui hyvin tehtävistään ja oli niistä aidosti kiinnostunut. Jotkut harjoittelijoista tulivat meille myöhemmin työsuhteeseenkin mm. kesätöihin.
Sitten kyseisessä oppilaitoksessa ryhdyttiin noudattamaan käytäntöä, että myös opettajien on aika ajoin harjoittelijoiden tapaan työskenneltävä käytännön työssä omalla alallaan. Tällä tavoin ilmeisesti pyrittiin päivittämään heidän tuntumaansa ammattialansa työelämään. Meidänkin yhdyshenkilömme otti asian tiimoilta yhteyttä toimitusjohtajaamme, joka oli oitis valmis ottamaan hänet vierailevaksi ammattilaiseksi yritykseemme. Itse asiassa pidimme sitä lähes velvollisuutenamme. Olimmehan sentään niin runsain mitoin nauttineet tuon oppilaitoksen opiskelijoiden palveluista. Lisäksi olimme innostuneita siitä, mitä uutta ammattitaitoa ja virikettä hän toisi mukanaan yritykseemme. Suurin osa omista työntekijöistämme oli kuitenkin vailla alansa muodollista ammattikoulutusta.
Opettaja saapui tutustumaan yritykseemme ja esittelimme hänelle lyhyesti paikan päällä omia työskentelytapojamme, käytäntöjämme ja niihin liittyvää tekniikkaa. Olimme odottaneet, että istuutuisimme saman tien pöytään ja allekirjottaisimme sopimuksen hänen saapumisestaan yritykseemme määräajaksi. Toisin kävi. Hän ilmoitti meille selvittelevänsä vielä asiaa oppilaitoksen kanssa ja olevansa myöhemmin yhteydessä. Syyksi osoittautui myöhemmin se, että hän ei luottanut omien taitojensa riittävän kyseisten tehtävien suorittamiseen.
Hänen omasta kouluttautumisestaan oli jo vierähtänyt siksi paljon aikaa, että hänen ammattitaitonsa oli osin auttamatta vanhentunut. Alamme oli vielä erityisesti sellainen, että se oli viime vuosien aikana kohdannut perusteellisen teknisen murroksen. Monia vanhoja työnkuvia oli kokonaan poistunut ja uusia astunut tilalle. Oppilaitoksen opetuksen hän pystyi vielä jotenkuten hoitamaan, mutta alansa käytännön työn kehityksestä hän oli jäänyt jälkeen. Opiskelijat sen sijaan tunsivat nykyaikaisen työelämän ja erityisesti siihen kuuluvat tehtävät merkittävästi paremmin kuin heidän opettajansa.
Tästä kaikesta tuli mieleeni, että niiltä opiskelijoilta, jotka pyrkivät tulemaan todellisiksi ammattilaisiksi kyseisen oppilaitoksen opetuksen avulla vaadittiin erityisen paljon. Oppilaitos antoi heille osin koulutuksen menneen ajan ammatteihin. Tottakai toimialamme sisälsi hyvin monen tyyppisiä työtehtäviä, mutta tulevaisuuden trendi oli selvä. Työelämässä toimivat näkivät selvästi, mihin tehtäviin ammattilaisten kysyntä oli suuntautumassa. Korkeatasoisia erikoisammattilaisia eräisiin vanhempia tekniikoita käyttäviin tehtäviin tarvittiin edelleen, mutta heidän kysyntänsä oli selvästi vähenemässä. Opiskelijoilta vaadittiin suurta asianharrastusta ohi ja yli oppilaitoksen muodollisen opetuksen. Se jäi monilta heistä selvästi ymmärtämättä ja osin saattoi motivaatiotakin siitä puuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti