Viime aikoina on julkisessa keskustelussa kannettu paljon huolta nuorten haluttomuudesta ryhtyä yrittäjiksi. Yrittäjäväestön luonnollisen uusiutumisen on nähty tästä syystä hidastuneen ja koko yhteiskunnan toimintakyvyn kärsineen. Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt se ilmiö, että hieman vanhemmat jo pitkään palkkatyössä olleet ihmiset ovat ryhtyneet yrittäjiksi.
Taustalla ovat olleet työmarkkinoilla tapahtuneet muutokset. Monilla aloilla menossa olevan rakennemuutoksen vuoksi työpaikkoja ja kokonaisia ammatteja on hävinnyt. Ihmiset ovat joutuneet hankkiutumaan kokonaan uudenlaisiin töihin. Monet olemassaolevat työt on ulkoistettu pahimmassa tapauksessa pakkoyrittäjyyden kautta. Yritysten organisaation madaltuminen on useissa tapauksissa katkaissut kokonaan perinteisen uralla etenemisen tien. Lisäksi työpaikkojen alueellinen saatavuus on jyrkästi heikentynyt. Työntekijät eivät ole voineet siirtyä tarvittaessa vastaavanlaisiin töihin toiselle paikkakunnalle.
Mikään edellä luetelluista yrittäjäksi ryhtymisen syistä ei ole kovin motivoiva. Harvassa taitavatkin olla ne ihmiset, jotka todellisuudessa ovat ryhtyneet vapaiksi oman työnsä johtajiksi ja luovuutensa hallitsijoiksi aivan ilman jonkinasteista pakkoa. Motivaation vähäisyydestä kielii myös se, että nämä ihmiset pyrkivät myös yrittäjinä toimimaan kuin mihin ovat palkkatyössä tottuneet. Heillä on taipumus karttaa riskejä ainakin siinä määrässä, minkä palkkatyön näkökulma on heille antanut. Heille muutama asiakas tuntuisi turvallisemmalta kuin suurempi joukko pieniä asiakkaita, vaikka rationaalisesti ajatellen olisi aivan päinvastoin. He eivät myöskään ole kovinkaan valmiita tekemään pitempää päivää kuin palkkatyössä eivätkä pyrkiä kasvuyrittäjyyteen.
Kilpailu markkinoilla merkitsee kuitenkin aivan muuta kuin, mihin vaatimattomammalla motivaatiolla varustettu yrittäjä olisi valmis. Elämä ei olekaan leppoisaa eikä työ kevyttä vailla stressiä. Yhteiskunta ei millään tavalla edesauta tämäntyyppisten pienyrittäjien selviytymistä. Tukitoimet ja koulutus sopivat paremmin joko aivan nuorten tyhjästä aloittavien tai nuorehkojen suuremmalla riskillä toimivien vaatimuksiin. Vanhempana aloittavien yrittäjien pääoma on omassa ammattitaidossa ja ylipäätään työelämän kokemuksessa. Eivät he ole monestikaan valmiita investoimaan eivätkä enemmälti kouluttautumaan. Heidän horisonttinsa yrittäjinä on kuitenkin sitä lähempänä milloin eläkeikä häämöttää.
Vanhemmilla yrittäjillä on kuitenkin yksi etu puolellaan. Useimmiten he jo oman elämänkokemuksensakin kautta ymmärtävät itseään vanhemman ikäluokan tarpeita. Yhteiskunnassa jonka ikäjakauma painottuu yhä enemmän vanhempiin ikäryhmiin syntyy aivan väistämättä kysyntää hoiva-alalle ja sitä tukeviin töihin. Tähän kysyntään on tietenkin yhteiskunnan reagoitava kokonaisuutena, mutta uusia mahdollisia yritystoiminnan muotoja syntyy juuri senkaltaiselle ryhmälle, jota vanhempina yrittäjiksi ryhtyvät edustavat. Heidän tuotteekseen tulee inhimillinen vuorovaikutus kaikissa eri muodoissaan. Ei ole luultavaa, että tässä tuotannossa olisi teknologialla kuin enintään välineellinen arvo. Ihmisten luomat palvelutuotteet toisille ihmisille ovat tulevaisuudessa arvossaan. Ne ovat ja pysyvät työvoimavaltaisina. Monet asiat, joita ei nykyään osata ajatella yritysten tarjoamina tuotteina tai jotka liittyvät osana yhteiskunnan palveluihin tulevat jatkossa olemaan varmastikin paikallisten pienyritysten hallussa. Ajatellaan vaikkapa nykyistä palveluiden keskittymistä yhä suurempiin taajamiin. Aina vain kasvavaa kysyntää syntyy yksinkertaisille lähipalveluille. On vaikea kuvitella, että niitä ryhtyisivät hoitamaan valtakunnalliset suuryritykset tai ketjut.
