Seuraan paljon Italian tiedotusvälineitä. Siinä maassa nelikymppinen on vielä aivan teini-ikäinen. Italian presidentti Giorgio Napolitano aloitti juuri toisen seitsenvuotiskautensa valtionpäämiehenä 88-vuotiaana. Kauden päättyessä hän on 95-vuotias. Sitten hänestä leivotaan maan käytännön mukaan elinikäinen senaattori.
Kun Italian edellinen pääministeri Mario Monti tuli parisen vuotta sitten virkamieshallituksen johtoon 67-vuotiaana pidettiin häntä tehtäväänsä nuorenpuoleisena. Tänä vuonna hän sitten aloittikin ihan uuden poliittisen uran perustamalla uuden puolueen. Italian politiikan kauhukakara Silvio Berlusconi ryhtyi politiikkaan 55-vuotiaana. Täyttäessään 70 hän sai TV:ssä onnittelut eräältä ymmärtämättömältä toimittajalta. Tälle onnettomalle näytettiin vielä samana päivänä ovea yhtiön palveluksesta. Italiassa syntymäpäiväonnittelut noin nuorelle ihmiselle koetaan loukkaukseksi. Kun Italian TV:ssä tarvitaan asiantuntevaa haastateltavaa löytyy sellaiseksi yleensä vähintään 70-vuotias professori, toimittaja tai kirjailija. Nuorempia haastatellaan vain urheiluun, matkailuun tai musiikkiin liittyvistä aiheista.
Meillä Suomessa 60-vuotias poliitikko alkaa olla jo iäkkäänpuoleinen eikä häneltä pyydetä lausuntoa varsinkaan asiantuntemusta vaativasta aiheesta. Jo viisikymppistenkin kanssa alkaa tehdä tiukkaa. Kun meillä ryhdytään valitsemaan uutta henkilöä puolueiden johtopaikoille tutkaillaan sopivia 30-40-vuotiaiden joukosta. Viisikymppisen sopii jo väistyä nuorempien tieltä johonkin palkintovirkaan. Vaikka yhteiskunnan ikärakenne kallistuu yhä enemmän eläkeläisten suuntaan äänestävät he vaaleissa kuitenkin itseään 20-30 vuotta nuorempia ehdokkaita. Niin ei italialainen eläkeläinen missään nimessä tekisi.
