Ammattikoulutus ja työelämä - muuan kompastuskivi

Keskustelupalstoilla on viime aikoina paljon kirjoitettu nuorten ammattikoulutuksen ja työllistymisen ongelmista. En malta olla tuomatta esiin näkökulmaa, joka työpaikallani tuli esiin.

Yrityksellämme oli monien vuosien ajan vakituinen yhteistyösuhde alan oppilaitoksen kanssa. Tämän ammattioppilaitoksen tuttu opettaja välitti meille joka vuosi useita harjoittelijoita niin, että heitä tuli kaiken kaikkiaan meillä olleeksi parisenkymmentä eri mittaisten jaksojen aikana. Harjoittelijoiden valmiudet ja motivaatio vaihtelivat suuresti, mutta suuri enemmistö suoriutui hyvin tehtävistään ja oli niistä aidosti kiinnostunut. Jotkut harjoittelijoista tulivat meille myöhemmin työsuhteeseenkin mm. kesätöihin.

Sitten kyseisessä oppilaitoksessa ryhdyttiin noudattamaan käytäntöä, että myös opettajien on aika ajoin harjoittelijoiden tapaan työskenneltävä käytännön työssä omalla alallaan. Tällä tavoin ilmeisesti pyrittiin päivittämään heidän tuntumaansa ammattialansa työelämään. Meidänkin yhdyshenkilömme otti asian tiimoilta yhteyttä toimitusjohtajaamme, joka oli oitis valmis ottamaan hänet vierailevaksi ammattilaiseksi yritykseemme. Itse asiassa pidimme sitä lähes velvollisuutenamme. Olimmehan sentään niin runsain mitoin nauttineet tuon oppilaitoksen opiskelijoiden palveluista. Lisäksi olimme innostuneita siitä, mitä uutta ammattitaitoa ja virikettä hän toisi mukanaan yritykseemme. Suurin osa omista työntekijöistämme oli kuitenkin vailla alansa muodollista ammattikoulutusta.

Opettaja saapui tutustumaan yritykseemme ja esittelimme hänelle lyhyesti paikan päällä omia työskentelytapojamme, käytäntöjämme ja niihin liittyvää tekniikkaa. Olimme odottaneet, että istuutuisimme saman tien pöytään ja allekirjottaisimme sopimuksen hänen saapumisestaan yritykseemme määräajaksi. Toisin kävi. Hän ilmoitti meille selvittelevänsä vielä asiaa oppilaitoksen kanssa ja olevansa myöhemmin yhteydessä. Syyksi osoittautui myöhemmin se, että hän ei luottanut omien taitojensa riittävän kyseisten tehtävien suorittamiseen.

Hänen omasta kouluttautumisestaan oli jo vierähtänyt siksi paljon aikaa, että hänen ammattitaitonsa oli osin auttamatta vanhentunut. Alamme oli vielä erityisesti sellainen, että se oli viime vuosien aikana kohdannut perusteellisen teknisen murroksen. Monia vanhoja työnkuvia oli kokonaan poistunut ja uusia astunut tilalle. Oppilaitoksen opetuksen hän pystyi vielä jotenkuten hoitamaan, mutta alansa käytännön työn kehityksestä hän oli jäänyt jälkeen. Opiskelijat sen sijaan tunsivat nykyaikaisen työelämän ja erityisesti siihen kuuluvat tehtävät merkittävästi paremmin kuin heidän opettajansa.

Tästä kaikesta tuli mieleeni, että niiltä opiskelijoilta, jotka pyrkivät tulemaan todellisiksi ammattilaisiksi kyseisen oppilaitoksen opetuksen avulla vaadittiin erityisen paljon. Oppilaitos antoi heille osin koulutuksen menneen ajan ammatteihin. Tottakai toimialamme sisälsi hyvin monen tyyppisiä työtehtäviä, mutta tulevaisuuden trendi oli selvä. Työelämässä toimivat näkivät selvästi, mihin tehtäviin ammattilaisten kysyntä oli suuntautumassa. Korkeatasoisia erikoisammattilaisia eräisiin vanhempia tekniikoita käyttäviin tehtäviin tarvittiin edelleen, mutta heidän kysyntänsä oli selvästi vähenemässä. Opiskelijoilta vaadittiin suurta asianharrastusta ohi ja yli oppilaitoksen muodollisen opetuksen. Se jäi monilta heistä selvästi ymmärtämättä ja osin saattoi motivaatiotakin siitä puuttua.

Eri ikäiset samalla työpaikalla

Olen työurani aikana useampaankin kertaan ollut tilanteissa, joissa työpaikalla on ollut suuri ikähaitari.  Joskus eri ikäiset työntekijät ovat eläneet aivan vierekkäin ollessaankin ihan eri maailmoissa.  Sekä vanhemmat että nuoremmat ovat molemmat ryhmittyneet omiksi porukoikseen, joiden rajan ylittäminen on ollut vaikeaa.  Edes välttämättömien työasioiden hoitaminenkaan näiden kahden ryhmän välillä ei aina ole tahtonut luonnistua.  Yhteinen kieli on joskus puuttunut.  Olen kerran ollut tilanteessa, jossa pari vanhempaa työntekijää muodosti työnsäkin kannalta erillisen yksikön eikä heillä silloin ollut oikeastaan mitään tekemistä nuorempien työtoveriensa kanssa.

Olen myös nähnyt työpaikkoja, joissa eri ikäisten ihmisten kanssakäyminen on ollut luontevaa.  Ei ole oikeastaan ollut mitään käytännön merkitystä, minkä ikäinen ihminen on.  Tämä on onnistunut erityisen hyvin silloin kun ihmisiä ei olla lokeroitu tehtäviensä mukaan kovin pieniin yksiköihin.  Kun heillä on ollut jokapäiväisessä työssään paljon yhteistä ja he ovat joissakin tilanteissa saattaneet vaihtaa tehtäviä keskenään ovat he myös sopeutuneet paremmin toimintaan erilaisten ihmisten kanssa.

Tuoreimmassa Pam-lehdessä on mielenkiintoinen artikkeli, jossa parin käytännön esimerkin avulla kerrotaan onnistuneista työyhteisöistä, joissa eri ikäiset ihmiset toimivat yhdessä.  Mainituissa esimerkeissä on yhteistä se, että molemmat työyhteisöt ovat verrattain pieniä ja sisältävät paljon tehtäviä, jotka ovat kaikille työntekijöille yhteisiä.  Sellaisissa ei voi hevin lokeroitua omiin ryhmiinsä.

Mitä nuorisotyöttömyysluvut kertovat?

EU:n tilastovirasto Eurostat ilmoittaa Kreikan nuorisotyöttömyydeksi 49,3% ja Espanjan 48,9%. Mitä nämä luvut oikein tarkoittavat?

Nuorisotyöttömyydellähän tarkoitetaan työttömänä olevaa prosenttiosuutta 16-24 -vuotiaasta työvoimasta. Työvoimaan kuuluvat henkilöt, jotka olisivat työmarkkinoiden käytettävissä. Siihen ei lueta koululaisia, opiskelijoita, sairaita eikä varusmiehiä. Eri maissa on kovin erilainen koulutusjärjestelmä ja asevelvollisuus. Lisäksi maiden kulttuuri opiskelun ja työelämään hakeutumisen suhteen vaihtelee suuresti.

Eurostat laskee työttömyyden myös toisella perusteella: prosenttiosuutena koko 16-24-vuotiaasta väestöstä. Tästä luvusta puhutaan paljon vähemmän julkisuudessa. Esimerkiksi Kreikan kohdalla se on tällä hetkellä 13% ja Espanjan 19%. Koko Euro-alueella työttömien nuorten osuus työvoimasta on 20,8% ja kaikista nuorista 8,7%. Nämä luvut eivät varmaan tiedotusvälineissä ole yhtä sensaatiomaisia.

Ennen Euroopan rahoituskriisiä Ranskan suurten opiskelijamielenosoitusten aikaan 2006 laskettiin maan nuorisotyöttömyydeksi 22%. Samaan aikaan USA:n, Saksan ja Britannian luvut olivat 11-13%. Financial Timesin mukaan Ranskassa oli tuolloin työttömiä kaikista nuorista 7,8% ja muissa mainituissa maissa suunnilleen saman verran. Eroavuus syntyi siinä, että Ranskassa oli huomattavasti suurempi osuus päätoimisia opiskelijoita.

Työttömyysasteen arvioinnin tekee vielä erityisen vaikeaksi se, että monet nuoret hakeutuvat opiskelemaan pääasiallisena motiivinaan välttää väliaikaisesti joutumisensa työttömäksi. Samalla tavallahan työvoimaviranomaiset osoittamalla työttömiä koulutukseen siirtävät heitä tilastojen lokerosta toiseen.

Työnhakija ja konsultti

Jokin aika sitten toivorikas työnhakija selaili rekrytointikonsulttien sivustoja. Lopulta esiin putkahti juuri etsityn kaltainen työpaikka, jollaisesta hakijalla oli pitkä kokemus. Hän ryhtyi heti täyttämään hakulomaketta konsultin tietokantaan. Hakijan saatua sen menemään soi hänen puhelimensa lähes välittömästi. Konsultti soitti ehdottaen haastattelua parin päivän päästä.

Työnhakija valmistautui haastatteluun huolellisesti ja saapui paikalle sovittuna päivänä. Konsultin kasvoilta näkyi täydellinen tyrmistys. Hän oli unohtanut tarkistaa hakijan iän eikä odottanut tapaavansa kokeneen työnhakijan. Haastattelutilanne muuttui merkilliseksi. Alusta alkaen oli selvää, että hakijaa ei ollut aikomus palkata kyseiseen tehtävään. Kunhan vain keskusteltaisiin niitä näitä ja kirjattaisiin jo hakemuksessa mainittuja tietoja uudelleen konsultin läppärille.

Lopuksi konsultti vielä teki tilanteen selväksi todeten kuin anteeksi pyydellen: “En tiedä onko yrityksen tarkoituksena palkata näin kokenutta henkilöä. Ehkä he ottavat mieluummin vastavalmistuneen, jolla on tuoreet tiedot.”

Työnhakija poistui paikalta lievästi harmistuneena päätellen tehneensä hukkareissun. Jonkin ajan kuluttua hän sai konsultilta vastauksen, ettei tehtävään oltu löydetty ketään soveltuvaa henkilöä, vaan se tullaan panemaan uudelleen hakuun. Työnantaja ja konsultti olivat ilmeisesti laatineet niin epäonnistuneen hakuilmoituksen, että tehtävään oli pyrkinyt pelkästään siihen sopimattomia henkilöitä.

Halvalla ei saa hyvää edes työelämässä

Luulisi Pelkosen olevan näkövinkkelinsä perusteella markkinatalouden asialla.  Mutta kun ei niin ei.  Hänellä on perustavaa laatua oleva ajatusvirhe.  Ei nykyisin tarjolla oleva työvoima ole mitään tasalaatuista ammattitaidotonta massaa: ei nuorissa eikä iäkkäämmissäkään.  En minäkään yrittäjänä ajattele ensisijaisesti palkkaa kun harkitsen mahdollisen työntekijän rekrytointia.  Tärkeintä on, että hän pystyy olemaan hyödyksi yrityksen päämäärien tavoittelun kannalta.  

Lisäksi jokaisella ihmisellä on oma profiilinsa.  Kahta samanlaista ei olekaan.  Harvoin tulee rekrytointiprosessin tulokseksi se, että töihin palkataan prikulleen alkuperäisen suunnitelman mukainen henkilö.  On tehtävä kompromisseja, mutta myös löydettävä uusia aiemmin huomioimattomia mahdollisuuksia.  Vasta sitten nousee esiin kysymys palkasta.  Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, miksi työpaikkailmoituksissa ja työhönottohaastatteluissa palkkaa tarkastellaan vasta viimeiseksi.  No nimenomaan siksi, että se on yksi osa kokonaisuutta eikä monestikaan työhönottajan kannalta se tärkein ja päällimmäisin.

Tervetuloa uutukaiseen blogiini !

Tästä alkaa "Ikävammaiset" -blogi.  Tarkoituksenani on kirjoittaa tarinoita ja levittää ideoita sekä uutisia ihmisistä, joita syrjitään ikänsä perusteella.  Näkökulmani on erityisesti vanhempien ikäluokkien, mutta otan kyllä nuorisonkin huomioon.  Tosiasiassa me aikuiset olemme nuortenkin kanssa pitkälti samassa veneessä.  Meitä sorsitaan hyvin samantapaisilla argumenteilla.  Blogin nimen olen aivan tarkoituksella valinnut kärjekkääksi osoitukseksi koko asetelman mielettömyydestä.

Sysäyksen tälle blogille ovat antaneet omat kokemukseni parin viime vuoden ajalta.  Olen huomannut omissa ja tuttavieni elämäntapahtumissa paljon sellaista, joka on nostattanut ärtymystäni.  Pitkän aikaa olen halunnut niistä kirjoittaa, mutta olen haeskellut oikeanlaista kanavaa ja näkökulmaa.  Nyt olen päätynyt siihen, että mitään hedelmällistä lähestymistapaa ei saa aikaan pelkällä juupas-eipäs -argumentoinnilla.  Paremminkin täytyisi etsiä ajatuskulkuja ja näkökulmia, joilla ikävammaisuus osoitettaisiin hyödyttömäksi tai suorastaan vahingolliseksi ilmiöksi.

Ymmärrän varsin hyvin ihmisiä, jotka kokevat toisten iän jonkinasteiseksi vammaksi.  Olen siihen varmasti sortunut joskus itsekin.  Muistan miten aikoinani pidin erikoisena, miten erään yhteistyöyrityksemme palveluksessa oli 55-vuotias työntekijä työssä, jota muuten tekivät yleensä alle 30-vuotiaat.  Tällainen henkilö tuntui omituiselta ressukalta, joka oli joutunut aivan väärään aikaan, paikkaan ja ympäristöön.  Ihmettelyn kohteena oli myös työnantaja, joka oli hänet sinne rekrytoinut.  En tuntenut kyseistä ihmistä henkilökohtaisesti enkä tiennyt miten hän pärjäsi työssään.  Olin siis ennakkoluuloinen.

Aivan vastaavalla tavalla suhtauduin yrityksessämme säännöllisesti käytettyihin nuoriin harjoittelijoihin.  Eiväthän he mitään työtä osanneet; tuskin edes ymmärsivät työelämän pelisääntöjä.  Hädin tuskin osasivat keittää kahvia ja täyttää kirjekuoria.  Myöhemmin oli tosin pitkin hampain myönnettävä, että ihmiset ovat erilaisia.  Eräskin 17-vuotias harjoittelija muokkasi ensimmäisenä työpäivänään yrityksemme laskutuslomakkeet uusiksi kunnes hänelle kerrottiin, ettei niin kova ahkerointi ole harjoittelijalle pakollista.

Siitä ei ole kovinkaan montaa vuotta kun eräs työtoverini täytti 50-vuotta.  Minun näkökulmastani hän oli silloin hirveän vanha.  Olihan hän lisäksi jo parin lapsen isoisäkin.  Ajattelin etten minäkään enää hänen ikäisenään varmaan olisi mikään nuorukainen.  Sitten kuitenkin 50 vuoden rajapyykki ohittui minunkin kohdallani enkä yllätyksekseni huomannutkaan mitään erikoista muutosta.  Hieman harmaamman ulkokuoren sisäpuolella olen yhä se parikymppinen utelias nuorimies, joka on kärkäs opiskelemaan kaikkea uutta ja kokeilemaan yhä uudelleen omia rajojaan.  Täytettyäni 50 vuotta olen ryhtynyt yrittäjäksi, kirjoittanut kirjan ja alkanut opiskella tietokoneohjelmointia.  Sellaisiako ovat ihmiset, jotka ovat jämähtäneet jonnekin 1970-luvulle?